Hupsista keikkaa! 

Uusi lukuvuosi on imaissut mukaansa todella väkevästi: herätys, venyttelyt, aamupala ja sanomalehti, aamutoimet ja töihin kahdeksaksi. Päivä töissä ja klo 16 jälkeen kotiin, ruokaa perheelle ja sitten Neumanin nerokasta ilmaisua lainatakseni huomaankin, että aamu on lakastunut illaksi ja on nukkumaan menon aika. Paljon päivän aikana ehtii, mutta usein on tunne, että mitään ei kuitenkaan kerkeä tekemään valmiiksi asti. 

Kiire tuntuu olevan opettajilla tämän(-kin) syksyn hittisana, kun kyselen kuulumisia kollegoilta. Kiire töissä, kiire vapaalla. Kiire päivittää tieto-taitoa uuden opsin hengessä, käyttää digimateriaalia ja kehittää oppimisympäristöjä ja omaa pedagogiikkaa. Kiire töitten jälkeen käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja käydä salilla tai lenkillä. Kiire, kiire, kiire! 

Kiire on kirosana, vaikka sitä sorrun joskus itsekin käyttämään muuten niin niukassa sadattelusanavalikoimassani. Olen opetellut vastaamaan kuulumisten kysyjille hymyillen lämpimästi, että kiitos, hyvää kuuluu, entä itsellesi. Silloin moni kysyjä jättää tuomatta kiireen mukaan keskusteluun ja saamme aikaiseksi erilaisia, uuttakin luovia tai vain höpönlöpöä sisältäviä vuoropuheluja myös keskellä työpäivää. 

Useimmille opettajille kiire opetustyössä on valinta, koska nykyinen ops on sallivampi myös opettajan työtä ajatellen: voit luvalla yhdistää oppiaineita, tutkia ilmiöitä ja välillä pitää perinteistä koulua, josta oppilaatkin nykyisin nauttivat. Valmista opetusmateriaalia on paljon tarjolla, eikä opettajan tarvitse aina olla luomassa täysin uutta ja omaa. Jo sillä voi vähentää omaa kiirettään ja jakamalla kollegan kanssa ideoita ja itsetehtyä opetusmateriaalia voi vähentää kiirettä todella paljon.Kiireen tekeekin se kaikki muu, mikä nykyisin on ujutettu opettajan työhön kuuluvaksi. Koteihin on aina pidetty yhteyttä, mutta työalustoja ja suunnitelmia, joilla opettajat nykyisin operoivat, on useampia kuin puhelin ja reissuvihko. Päivän aikana on ehdittävä päivittämään Wilmaa, lukemaan ja kirjoittamaan sähköpostia, tarkistettava oman koulun Intra ja etsiä jaettuja dokumentteja Drivesta. 

Välitunnit ovat se hetki päivästä, jolloin opettajat voivat irrottautua hetkeksi luokkatyöskentelystä, valmistella seuraavia tunteja tai tarpeen vaatiessa vain puhaltaa turvallisessa opehuoneessa höyryt pihalle, että pystyy kohtaamaan oppilaat taas vartin tauon jälkeen. Laaja-alaiselta erityisopettajalta tämä ei läheskään aina onnistu, koska välitunneilla on aina joku, jonka asia ei voi odottaa. Ruokailuhetkikin menee usein siihen, että laaja-alainen erityisopettaja kuuntelee opettajaa ja yrittää vastailla kysymyksiin, ehdottaa uusia eriyttämisekeinoja ja keksii menetelmiä, joilla voisi oppilaan (lue: hyvin usein opettajan) tuskaa helpottaa. 

Säilyttääkseni tasapainoni pyrin jäämään ainakin kerran päivässä yhden välitunnin ajaksi omaan työtilaani, laittamaan oven kiinni ja kuuntelemaan hiljaista musiikkia rauhoittaakseni elimistöni ja mieleni. Aina se ei onnistu, mutta pari kertaa viikossa ainakin. Tehtävää on paljon, mutta mikään deadline ei ole niin tärkeä, että kiireen varjolla kohtelisin kollegoitani tympeästi.

Rauhallinen aamu takaa rauhallisemman mielen koko päiväksi. Ainakin toiveissa. Joillekin rauhallinen aamu voi olla sitä, että saa nukkua pitempään, toisille taas se, että voi kuunnella aamuradiota. Minulle tärkein aamun rauhoittaja on Hesari, kuppi teetä ja voileivät. Se perinteinen, paperi-Hesari, josta en luovu. Sen  takia herään joka arkiaamu kolme varttia muuta perhettä aiemmin. Mutta se onkin minun omaa aikaani, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään.