maanantai, 25. syyskuu 2017

Kiire on kirosana

Hupsista keikkaa! 

Uusi lukuvuosi on imaissut mukaansa todella väkevästi: herätys, venyttelyt, aamupala ja sanomalehti, aamutoimet ja töihin kahdeksaksi. Päivä töissä ja klo 16 jälkeen kotiin, ruokaa perheelle ja sitten Neumanin nerokasta ilmaisua lainatakseni huomaankin, että aamu on lakastunut illaksi ja on nukkumaan menon aika. Paljon päivän aikana ehtii, mutta usein on tunne, että mitään ei kuitenkaan kerkeä tekemään valmiiksi asti. 

Kiire tuntuu olevan opettajilla tämän(-kin) syksyn hittisana, kun kyselen kuulumisia kollegoilta. Kiire töissä, kiire vapaalla. Kiire päivittää tieto-taitoa uuden opsin hengessä, käyttää digimateriaalia ja kehittää oppimisympäristöjä ja omaa pedagogiikkaa. Kiire töitten jälkeen käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja käydä salilla tai lenkillä. Kiire, kiire, kiire! 

Kiire on kirosana, vaikka sitä sorrun joskus itsekin käyttämään muuten niin niukassa sadattelusanavalikoimassani. Olen opetellut vastaamaan kuulumisten kysyjille hymyillen lämpimästi, että kiitos, hyvää kuuluu, entä itsellesi. Silloin moni kysyjä jättää tuomatta kiireen mukaan keskusteluun ja saamme aikaiseksi erilaisia, uuttakin luovia tai vain höpönlöpöä sisältäviä vuoropuheluja myös keskellä työpäivää. 

Useimmille opettajille kiire opetustyössä on valinta, koska nykyinen ops on sallivampi myös opettajan työtä ajatellen: voit luvalla yhdistää oppiaineita, tutkia ilmiöitä ja välillä pitää perinteistä koulua, josta oppilaatkin nykyisin nauttivat. Valmista opetusmateriaalia on paljon tarjolla, eikä opettajan tarvitse aina olla luomassa täysin uutta ja omaa. Jo sillä voi vähentää omaa kiirettään ja jakamalla kollegan kanssa ideoita ja itsetehtyä opetusmateriaalia voi vähentää kiirettä todella paljon.Kiireen tekeekin se kaikki muu, mikä nykyisin on ujutettu opettajan työhön kuuluvaksi. Koteihin on aina pidetty yhteyttä, mutta työalustoja ja suunnitelmia, joilla opettajat nykyisin operoivat, on useampia kuin puhelin ja reissuvihko. Päivän aikana on ehdittävä päivittämään Wilmaa, lukemaan ja kirjoittamaan sähköpostia, tarkistettava oman koulun Intra ja etsiä jaettuja dokumentteja Drivesta. 

Välitunnit ovat se hetki päivästä, jolloin opettajat voivat irrottautua hetkeksi luokkatyöskentelystä, valmistella seuraavia tunteja tai tarpeen vaatiessa vain puhaltaa turvallisessa opehuoneessa höyryt pihalle, että pystyy kohtaamaan oppilaat taas vartin tauon jälkeen. Laaja-alaiselta erityisopettajalta tämä ei läheskään aina onnistu, koska välitunneilla on aina joku, jonka asia ei voi odottaa. Ruokailuhetkikin menee usein siihen, että laaja-alainen erityisopettaja kuuntelee opettajaa ja yrittää vastailla kysymyksiin, ehdottaa uusia eriyttämisekeinoja ja keksii menetelmiä, joilla voisi oppilaan (lue: hyvin usein opettajan) tuskaa helpottaa. 

Säilyttääkseni tasapainoni pyrin jäämään ainakin kerran päivässä yhden välitunnin ajaksi omaan työtilaani, laittamaan oven kiinni ja kuuntelemaan hiljaista musiikkia rauhoittaakseni elimistöni ja mieleni. Aina se ei onnistu, mutta pari kertaa viikossa ainakin. Tehtävää on paljon, mutta mikään deadline ei ole niin tärkeä, että kiireen varjolla kohtelisin kollegoitani tympeästi.

Rauhallinen aamu takaa rauhallisemman mielen koko päiväksi. Ainakin toiveissa. Joillekin rauhallinen aamu voi olla sitä, että saa nukkua pitempään, toisille taas se, että voi kuunnella aamuradiota. Minulle tärkein aamun rauhoittaja on Hesari, kuppi teetä ja voileivät. Se perinteinen, paperi-Hesari, josta en luovu. Sen  takia herään joka arkiaamu kolme varttia muuta perhettä aiemmin. Mutta se onkin minun omaa aikaani, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään. 

lauantai, 5. elokuu 2017

Lomamoodi

Hupsistakeikkaa!

Tuossa se on kirjanmerkkipalkissa koko ajan keikkunut, Vuodatus.netin pikalinkki, mutta näin vain on kaksi vuotta kulunut edellisestä postauksesta. Somepaasto ei ole koskaan ollut ihan näin pitkä kuin tämä tahaton blogipaasto, mutta yritän tehdä asialle jotain. Jokusen mielestä kun saatan päästää ilmoille ihan kiinnostaviakin ajatuksia.

Opettajat ja koululaiset palaavat pian kesälomiltaan, mutta rehtorit ovat olleet jo viikon ajan kammioissaan naputtelemassa kuka mitäkin tärkeää Primukseen, Wilmaan ja sähköpostiin. Keväällä henkilöstöä muistuteltiin, että salasana pitää vaihtaa ennen lukuvuoden päättymistä. Näin toimimme, mutta helpparissa saattaa silti olla puhelinjonoa, kun opettajat ja avustajat palaavat töihin ja kevään viimeisinä työpäivinä vaihdettu salasana on unohtunut ja se post it-lappu, jolle sen kirjoitti muistiin, on kadonnut. 

Unohtunut salasana kertoo siitä, että työstä on saatu irrottauduttua hyvin. Taakse jäänyt lukuvuosi on paketoitu valmiiksi ja lomamoodi vaihdettu päälle. Näin sen kuuluu ollakin. Ihmettelin hetken taas tänä kesä, kun keskellä heinäkuun sateita kollegat postasivat Facebookin Open oma alakoulu - ja Erkkamaikat -sivuille ideoita talven arkista työtä tukemaan. Järjen kun ottaa käteen, niin ihmetys vaihtuu nopeasti ymmärrykseksi: lomalla aivot virkistyvät ja luova ajattelu vahvistuu. Rentoutuneessa lomamoodissa moni keksii uusia ideoita tai jalostaa vanhoja, parastaa toisilta ja jakaa ne toisten kanssa. Ihan mahtavaa!   

Lomamoodista - hitaista aamuista ja myöhään valvotuista valoisista illoista - voi olla joskus vaikea luopua. Itselläni on kyllä jo sellainen tunne, että on mukava palata pitkän loman jälkeen töihin. Saa nähdä, millainen vuodesta tulee, kun siirryn uuteen tehtävään laaja-alaiseksi erityisopettajaksi. Ehkäpä kuulette siitä sitten myöhemmin.

     WP_20160731_12_34_02_Pro.jpg

maanantai, 22. kesäkuu 2015

Tauon paikka

Talvi vaihtui kevääseen, kevät kesään. Lämpötilojen muutoksesta sitä ei tunnu kyllä suuresti huomaavan. Tai mitä tässä marisemaan: kesäinen Suomi on kaunis, vaikka taivas onkin pilvinen. Järven pinta elää tuulen ja taivaan värin mukaan, koivut tuoksuvat kesäsateessa ja käet kukkuvat yli pikkulintujen laulun. 

Aika kului talven aikana kuin siivillä työn, lasten harrastusten, arkisten askareiden ja opiskelun parissa. Onneksi muistin tauottaa päiviäni ja sain nukuttua yöni kohtuullisen hyvin koko lukuvuoden ajan. Lopputyön kirjoittaminenkaan ei suuremmin valvottanut öisin, kun tein päätöksen pitää palkatonta virkavapaata kotiopiskelua varten. Ilman tätä päätöstä ja taukoa töistä en olisi saaavuttanut niitä tavoitteita, joita itselleni olin opiskelun ja lopputyön suhteen asettanut. Viimeisen kurssityön ja lopputyön palauttamisen jälkeen olo oli yhä energinen - kunnes todellisuus iski toukokuun alussa. Viikko vierähti huonoilla unilla ja tyhjyys valtasi mielen. Miten täyttää vapaa-aika? Siis se oma aika, jota nyt yht'äkkiä oli muuhunkin kuin opiskeluun? Ai niin, ei sitä tarvitse täyttää mitenkään! 

Useimmilla opettajilla kesäloma alkaa heti koulutyön päättymisen jälkeen, mutta lomalla moni kokee olevansa vasta viikon, kahden tai jopa kolmen viikon jälkeen. Koulutyön kesäkeskeytys sallii meille työstä irtautumisen heti oppilaiden poistuttua omille kesälaitumilleen, mutta jos opettaja ei ole muistanut pitää työpäivän aikana taukoja ja irrottautua muutamaksi minuutiksi työasioista, saattaa lomalle pääseminen kestää kauemmin. Vaikka harvemman opettajan työ on fyysisesti raskasta, henkisen kuorman kantaminen on joskus hyvin uuvuttavaa. Kuorman jakaminen, yhteistyön tekeminen kollegoiden, koulun omien ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa helpottaa myös lomamoodiin pääsemistä. Yhteistyötä tekemällä lukuvuoden aikana myös viikonloput tuntuvat vapauttavilta ja lataavat uutta energiaa tulevaan viikkoon.

Minulla on jo ajatuksia ja haaveita tulevasta syksystä, oman aikani käyttämisestä ja työn ja perheen arjen pyörittämisestä, mutta nyt on tauon paikka. Aion tauottaa myös perheen automatkat läpi kesäisen Suomen ja pysähtyä ihailemaan ihanaa maisemaa termospullossa höyryävää kahvia nautiskellen. Ja herätellä samalla omaa höpönlöpön -kirjoittajan minuuttani talvihorroksesta.

    P1100529.jpg

maanantai, 29. joulukuu 2014

Kuusen katveessa

Joulunpyhät ovat ohi ja arki alkamassa - joillakin. Opettajan työssä on ihanaa se, että on itse (lähes aina) lomalla silloin, kun omilla lapsillakin on loma. Ei tarvitse miettiä, miten lastenhoidon järjestäisi: ottaisiko palkatonta vapaata vai käyttäisikö osan vuosilomastaan nyt joulun aikaan, veisikö lapset mummolaan, kutsuisiko isovanhemmat kylään vai sopisiko sittenkin naapurin kanssa mukuloitten perään katsomisesta. 

Saattelin tänä aamuna isovanhemmat junalle. He olivat meillä lähes kaksi viikkoa ja itku oli jokaisella silmissä erotessamme asemalla. Kolmen yön kyläsääntö ei todellakaan koske isovanhempia! Tämäkin aika meni kuin siivillä, vaikka emme juuri mitään ihmeellistä tehneetkään. Nautimme joulusta ja yhdessäolosta, juttelimme ja pohdimme elämää. Muistelimme myös menneitä, niin kipeitä kuin kepeitäkin asioita ja mietimme tulevaa.

Onneksi joulusta tuli valkoinen täällä Etelä-Suomessakin ja saimme nauttia kauniista kaupunkimaisemista ja lähiluonnosta. Pihalla jaoimme lumitöitä jokaiselle: aikuiset kolasivat tai lapioivat lunta ja lapset rakensivat lumilinnaa. Piirsimme etupihalle ympyrän ja asettauduimme kaikki leikkimään tervapataa, mutta kepin vei aina suklaanruskea nuolena vilistänyt koirankorva, joka heitteli ylpeänä saalistaan nenämme edessä. 

Takan lämmössä on ihana muistella mennyttä joulun aikaa - vaikka onhan sitä vielä virallisestikin jäljellä. Loppiaiseen on vielä viikko ja joulukinkku nro 2 paistui eilen illalla leivinuunissa. Isovanhempien tämänkertaisen vierailun viimeinen ilta päätettiinkin maistelemalla kinkkua puolen yön aikaan ja juomalla lasi olutta kyytipojaksi. 

Joulukuusi%202014.jpg


sunnuntai, 14. joulukuu 2014

Välinpitämättömyys johtaa kaaokseen

"Nuori mies! Miksi ihmeessä vippasit sen tyhjän karkkipussin lattialle etkä roskikseen?" Hupparin uumenista kuuluu mutinaa, mutta jatkan sitkeästi: "Nosta nyt hyvä mies se sieltä ylös ja laita roskikseen. Et kai sinä kotonakaan heitä tyhjää leipäpussia lattialle ja odota, että äiti sen sieltä sitten kerää!" Kuulen taas mutinaa, mutta en vastalauseita. Ehkä enemmänkin pientä huvittunutta hyrinää siitä, että toi viitsiikin kohkata noin paljon pienestä karkkipussista. Karkkipussi nousee lattialta ja kulkee oikeaan osoitteeseensa roskakoriin, ja meille syntyy hyvä keskustelu, johon liittyy pian pari muutakin yläkouluikäistä poikaa.

Nuoret kapinalliset kyseenalaistavat aluksi vaatimukseni kohtuullisuuden ja kehuvat nostavansa siivoojien työllistymistä huolehtimalla töiden loputtomuudesta. Jatkaessamme keskusteluamme sukellamme niin syvälle ihmisen toimintaa ohjaaviin moraalisiin ja eettisiin pohdintoihin kuin kymmenessä minuutissa vain suinkin ehtii ja päädymme hetki välituntikellon soinnin jälkeen tulokseen, josta olemme samaa mieltä: roskien heittäminen on välinpitämättömyyttä sääntöjä kohtaan ja välinpitämätön suhtautuminen sääntöihin johtaa ennen pitkää yhteisön hajoamiseen ja kaaokseen. Viisaita ajattelijoita nämä nuoret miehet, sanon minä.

Välinpitämättömyys voi johtaa traagisiin seurauksiin. Liikenteessä se saattaa johtaa jopa kuolemaan. Vantaan Matarissa tapahtuneen alakouluikäisen lapsen kuolemaan johtaneen onnettomuuden tutkinta on vielä kesken, mutta osasyynä jo tässä vaiheessa tiedetään olleen kuljettajan ajama ylinopeus. Ylinopeus on aina välinpitämättömyyttä sovittuja sääntöjä kohtaan, mutta ennen kaikkea muita tielläliikkujia kohtaan. Istuessaan auton ratin taakse jokaisen kuljettajan pitää muistaa, että on vastuussa itsensä lisäksi myös muista liikenteessä olevista ihmisistä.

Pienistä puroista kasvaa suuri meri. Välinpitämättömyys pienistä asioista madaltaa kynnystä huolehtia isommista asioista ja johtaa lopulta piittaamattomuuteen itseään ja ympäristöään kohtaan. Meillä koulussa työskentelevillä aikuisilla on päivittäin tilanteita, joissa voimme ohjata lasta ja nuorta valitsemaan välinpitämättömyyden sijasta välittämisen, vaikka vain huolehtimalla siitä, että roskat laitetaan roskikseen lattialle heittämisen sijaan. Kenenkään aikuisen ei pidä suhtautua välinpitämättömästi koulun ja yhteisön sääntöihin, edes niihin, jotka tuntuvat oman työn kannalta merkityksettömiltä, vaan kasvattaa omalla esimerkillä johdonmukaisesti lapsista ja nuorista toiset huomioon ottavia yhteiskunnan jäseniä. Tarttumalla pieniin asioihin ajoissa ja heittäytymällä aitoon dialogiin lasten ja nuorten kanssa voimme vaikuttaa lastemme tulevaisuuteen ja samalla myös omaamme. 

 

P1050020.jpg