perjantai, 9. marraskuu 2018

Laatikon ravistaja

Muutos kohtaa aina vastarintaa, vaikka tietäisi sen olevan hyväksi koko työyhteisölle, itselle. Erityisesti, jos työyhteisön jäsenet ovat tunteneet toisensa jo pitkään, toimineet yhdessä, oppineet toistensa kulmat ja särmät. Olleet samassa laatikossa ja jakaneet ilot ja surut keskenään jo vuosia. Silloin tällöin työyhteisön jäsenet kurkkivat oman laatikon ulkopuolelle, ihastelevat ja haaveilevat, mutta pysyttelevät silti turvallisesti oman laatikon sisällä. Kun meillä on aina tehty näin ja kaikki on hyvin. Sitten tuleekin joku ulkopuolinen, ravistaa laatikkoa ja lopulta kaataa sen seinät.

Yhä edelleen laatikon pohja on olemassa, jalkojen alla. Ei se sieltä ole mihinkään kadonnut, mutta elämä näyttääkin erilaiselta. Ja kun pohja on hyvässä kunnossa, voi lähteä kiipeämään ylöspäin, kokeilemaan, etsimään ja löytämään.

Olen onnellinen kaikista opettajavuosistani ja siitä, että en hötkyillyt tämän uuden ammatin perään. Kahdessakymmenessä vuodessa ehtii ammatillisesti (-kin) kokea ja nähdä paljon. Oppia paljon. Koen reksinä olevani varmalla pohjalla juuri opettajakokemukseni ansiosta. Kun on kokemusasiantuntijuutta koko perusopetuksen ammattikirjosta, strategiatyöskentelystä, pienestä ja suuresta työyhteisöstä, varajohtajuudesta ja tiimityöskentelystä, osaa kysyä alaisilta oikeansuuntaisia kysymyksiä ja ohjata työyhteisöä kohti uutta lempeästi. Tai niinkuin eräs työntekijä sanoi: "Sä teet muutoksia niin, että me oikeestaan kuvitellaan, ett me on keksitty ne ite."

 

P1130044.jpg

maanantai, 18. kesäkuu 2018

Juhannustaika

Juhannusviikon ensimmäinen päivä. Ilmatieteenlaitos lupailee koko viikolle ja koko Suomeen viilenevää säätä, tuulta ja sateita. Nyt moni pohtii, mitä pakata mukaan mökille, että kaikilla olisi kiva olla. Vai jäädäkö sittenkin kaupunkiin? Linnanmäen laitteisiin ei ainakaan juhannusaattona tarvitsisi jonottaa, jos taivaankansi on tumma ja sää sateinen. Ihan kummin vain, mutta meidän aikuisten on hyvä muistaa, että sateinen tai viileä sää tuskin haittaa lapsia, jos on mahdollisuus leikkiin ja peleihin. Toisin on teinien kanssa.

Teinin saamiseksi mökille yhdessä perheen kanssa koko juhannukseksi tuntuu vaativan taikatemppuja. Uhkaaminen, lahjonta ja kiristys kun ei aina näissä tapauksissa tunnu toimivan. Kaverinkin saa pyytää mukaan, mutta ei. Ei kai nyt kukaan halua lähteä mökille koko viikonlopuksi?! Huoh. Kun kaikkien muiden vanhemmat tuntuvat ymmärtävän, että rippi-ikäinen voi olla koko juhannuksen yksin kotona. Niinpä. Kun kaikki muut vanhemmat on niin paljon rennompia. Näinköhän. Kun kaikkien muiden vanhemmat luottavat, mutta minä en. Just joo. Kyse ei ole luottamuksesta. Kyse on periaatteesta, vanhemman velvollisuudesta huolehtia alaikäisestä lapsesta ja turvallisuudesta. Ja omaisuuden suojelemisesta. Peruskouluikäinen ei voi olla juhlaviikonloppua yksin kotona kaupungissa eikä enää maallakaan. Pahimmassa tapauksessa voidaan joutua tekemään taikatemppuja kodin saattamiseksi takaisin asumiskuntoiseksi. 

Keksin yhden taikatempun. Vähän harmittavaisen mökkirauhan rikkojan, mutta erittäin toimivan. Hankimme mökille telkkarin. Pleikka reppuun ja menoksi. Teini suostuu nyt jopa juttelemaankin kanssani.

Juhannus tulkoon! Lämmitellään sauna ja uida molskutellaan. Grillataan, vaikka sataisikin ja lämmitetään takkaa tarpeen mukaan. 

Hyvää juhannuksen aikaa kaikille!

IMG_20180617_173905.jpg

 

tiistai, 24. huhtikuu 2018

Kevättuulessa soi muutoksen sävel

Hupsistakeikkaa! Syksy meni, talvi tuli ja kevät tulla keikuttelee vaihtelevalla menestyksellä. Ei meillä silti syytä huoleen ole, kyllä se lämmin vielä tulee ja kesää kohti kovaa vauhtia tässä kuljetaan.

Tänä vuonna minulle kävi juuri niin kuin vanhassa tarinassa. Ensimmäisten lumisateiden aikaan kirmasin lumitöihin jo ennen aamuista Hesarin lukemista ja hymyssä suin kuljin läpi lumisen kaupungin töihin. Iltapäivällä ihailin lisää lumista maisemaa, joka sitten muutaman päivän kuluttua surukseni suli surkeaksi sohjoksi. Onneksi lunta satoi aina uudelleen ja pääsin kolaamaan pihaa. Jossain vaiheessa ennen talvilomaa oli kuitenkin jo hiukan sellainen olo, että nyt tämä riittäisi, mutta varsinainen lumiahdistus alkoi maaliskuussa. Vietimme eteläisen Suomen pahimman pakkaskauden kaukana vieraassa maassa. Palattuamme maaliskuun alussa kotiin yhä edelleen kasvavat lumikinokset tuntuivat haalistavan kasvojen kauniin rusketuksen jo parissa viikossa. Lunta satoi yhä edelleen eikä säätyyppi tuntunut vaihtuvan ollenkaan. Kiitti mulle riitti. Pääsiäisenä matkasimme kotiseudulleni ja siellä onnekseni ymmärsin, että asiat voisivat olla vielä - öö - pahemmin. Ei meillä sentään metrin kinoksia täällä etelässä ollut!

Lukuvuosi on kulunut mahdottoman nopeasti. Olen tyytyväinen pian päättyvään työvuoteen. Kädet ovat kainaloita myöten olleet töitä täynnä ja lähes joka hetkestä nauttinut, mutta samalla olen kaivannut suurta muutosta tehtäviini. Syksyn pimeinä aamuina mietin ja harmaina päivinä pohdin, että tätäkö tämä on vielä 20 vuotta tästä eteenpäin? Opettajan urapolku on valitettavasti hyvin etukäteen ennustettavissa: ensin pätkätöitä ja sijaisuuksia, jossain vaiheessa virka ja sitten useiden palvelusvuosien jälkeen eläkkeelle. Piste.

Joillekin riittää se, että jossain vaiheessa urapolkua ryhtyy opiskelijaksi, hankkii kenties välivuoden aikana uuden kelpoisuuden ja vaihtaa sitä kautta työnkuvaa. Niin riitti minullekin vielä muutamia vuosia sitten, mutta nyt minulla on jo kolme kelpoisuutta ja kokemusta kaikista niistä. Heittäytyminen päätoimiseksi jatko-opiskelijaksi tuntui hetken ajan hyvältä vaihtoehdolta. Sen verran hyvin tunnen kuitenkin itseäni, että syksyllä iskenyt ahdistus ei olisi vuoden tai kahden opintovapaalla talttunut, kun todennäköisimmin edessä olisi ollut paluu perustyöhön yliopistourien avautuessa minua reilusti nuoremmille tutkijoille. Mitä sitten tilalle?

Olen sydänjuuriani myöten kasvattaja ja unelma-alallani. Tahdon olla rakentamassa hyvinvoivaa koulua tulevaisuudessakin ja keksi joulun aikaan tavan selviytyä ammatillisesta kriisistäni. Tartuin tuumasta toimeen, kartoitin mahdollisuuksiani ja tuloksena on se, että ensi elokuussa siirryn uudessa työyhteisössä kanslian puolelle. Haikein mielin hyvästelen tämän hetkisen koulun, oppilaat ja työkaverit, mutta nyt on aikani siirtyä eteenpäin.

Toivottavasti kaikki muutkin työpaikan ja/tai tehtävänkuvan vaihtajat ovat muutoksen tuulista yhtä innoissaan kuin minäkin! 

IMG_20180228_154502-EFFECTS.jpg

maanantai, 25. syyskuu 2017

Kiire on kirosana

Hupsistakeikkaa! 

Uusi lukuvuosi on imaissut mukaansa todella väkevästi: herätys, venyttelyt, aamupala ja sanomalehti, aamutoimet ja töihin kahdeksaksi. Päivä töissä ja klo 16 jälkeen kotiin, ruokaa perheelle ja sitten Neumanin nerokasta ilmaisua lainatakseni huomaankin, että aamu on lakastunut illaksi ja on nukkumaan menon aika. Paljon päivän aikana ehtii, mutta usein on tunne, että mitään ei kuitenkaan kerkeä tekemään valmiiksi asti. 

Kiire tuntuu olevan opettajilla tämän(-kin) syksyn hittisana, kun kyselen kuulumisia kollegoilta. Kiire töissä, kiire vapaalla. Kiire päivittää tieto-taitoa uuden opsin hengessä, käyttää digimateriaalia ja kehittää oppimisympäristöjä ja omaa pedagogiikkaa. Kiire töitten jälkeen käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja käydä salilla tai lenkillä. Kiire, kiire, kiire! 

Kiire on kirosana, vaikka sitä sorrun joskus itsekin käyttämään muuten niin niukassa sadattelusanavalikoimassani. Olen opetellut vastaamaan kuulumisten kysyjille hymyillen lämpimästi, että kiitos, hyvää kuuluu, entä itsellesi. Silloin moni kysyjä jättää tuomatta kiireen mukaan keskusteluun ja saamme aikaiseksi erilaisia, uuttakin luovia tai vain höpönlöpöä sisältäviä vuoropuheluja myös keskellä työpäivää. 

Useimmille opettajille kiire opetustyössä on valinta, koska nykyinen ops on sallivampi myös opettajan työtä ajatellen: voit luvalla yhdistää oppiaineita, tutkia ilmiöitä ja välillä pitää perinteistä koulua, josta oppilaatkin nykyisin nauttivat. Valmista opetusmateriaalia on paljon tarjolla, eikä opettajan tarvitse aina olla luomassa täysin uutta ja omaa. Jo sillä voi vähentää omaa kiirettään ja jakamalla kollegan kanssa ideoita ja itsetehtyä opetusmateriaalia voi vähentää kiirettä todella paljon.Kiireen tekeekin se kaikki muu, mikä nykyisin on ujutettu opettajan työhön kuuluvaksi. Koteihin on aina pidetty yhteyttä, mutta työalustoja ja suunnitelmia, joilla opettajat nykyisin operoivat, on useampia kuin puhelin ja reissuvihko. Päivän aikana on ehdittävä päivittämään Wilmaa, lukemaan ja kirjoittamaan sähköpostia, tarkistettava oman koulun Intra ja etsiä jaettuja dokumentteja Drivesta. 

Välitunnit ovat se hetki päivästä, jolloin opettajat voivat irrottautua hetkeksi luokkatyöskentelystä, valmistella seuraavia tunteja tai tarpeen vaatiessa vain puhaltaa turvallisessa opehuoneessa höyryt pihalle, että pystyy kohtaamaan oppilaat taas vartin tauon jälkeen. Laaja-alaiselta erityisopettajalta tämä ei läheskään aina onnistu, koska välitunneilla on aina joku, jonka asia ei voi odottaa. Ruokailuhetkikin menee usein siihen, että laaja-alainen erityisopettaja kuuntelee opettajaa ja yrittää vastailla kysymyksiin, ehdottaa uusia eriyttämisekeinoja ja keksii menetelmiä, joilla voisi oppilaan (lue: hyvin usein opettajan) tuskaa helpottaa. 

Säilyttääkseni tasapainoni pyrin jäämään ainakin kerran päivässä yhden välitunnin ajaksi omaan työtilaani, laittamaan oven kiinni ja kuuntelemaan hiljaista musiikkia rauhoittaakseni elimistöni ja mieleni. Aina se ei onnistu, mutta pari kertaa viikossa ainakin. Tehtävää on paljon, mutta mikään deadline ei ole niin tärkeä, että kiireen varjolla kohtelisin kollegoitani tympeästi.

Rauhallinen aamu takaa rauhallisemman mielen koko päiväksi. Ainakin toiveissa. Joillekin rauhallinen aamu voi olla sitä, että saa nukkua pitempään, toisille taas se, että voi kuunnella aamuradiota. Minulle tärkein aamun rauhoittaja on Hesari, kuppi teetä ja voileivät. Se perinteinen, paperi-Hesari, josta en luovu. Sen  takia herään joka arkiaamu kolme varttia muuta perhettä aiemmin. Mutta se onkin minun omaa aikaani, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään. 

lauantai, 5. elokuu 2017

Lomamoodi

Hupsistakeikkaa!

Tuossa se on kirjanmerkkipalkissa koko ajan keikkunut, Vuodatus.netin pikalinkki, mutta näin vain on kaksi vuotta kulunut edellisestä postauksesta. Somepaasto ei ole koskaan ollut ihan näin pitkä kuin tämä tahaton blogipaasto, mutta yritän tehdä asialle jotain. Jokusen mielestä kun saatan päästää ilmoille ihan kiinnostaviakin ajatuksia.

Opettajat ja koululaiset palaavat pian kesälomiltaan, mutta rehtorit ovat olleet jo viikon ajan kammioissaan naputtelemassa kuka mitäkin tärkeää Primukseen, Wilmaan ja sähköpostiin. Keväällä henkilöstöä muistuteltiin, että salasana pitää vaihtaa ennen lukuvuoden päättymistä. Näin toimimme, mutta helpparissa saattaa silti olla puhelinjonoa, kun opettajat ja avustajat palaavat töihin ja kevään viimeisinä työpäivinä vaihdettu salasana on unohtunut ja se post it-lappu, jolle sen kirjoitti muistiin, on kadonnut. 

Unohtunut salasana kertoo siitä, että työstä on saatu irrottauduttua hyvin. Taakse jäänyt lukuvuosi on paketoitu valmiiksi ja lomamoodi vaihdettu päälle. Näin sen kuuluu ollakin. Ihmettelin hetken taas tänä kesä, kun keskellä heinäkuun sateita kollegat postasivat Facebookin Open oma alakoulu - ja Erkkamaikat -sivuille ideoita talven arkista työtä tukemaan. Järjen kun ottaa käteen, niin ihmetys vaihtuu nopeasti ymmärrykseksi: lomalla aivot virkistyvät ja luova ajattelu vahvistuu. Rentoutuneessa lomamoodissa moni keksii uusia ideoita tai jalostaa vanhoja, parastaa toisilta ja jakaa ne toisten kanssa. Ihan mahtavaa!   

Lomamoodista - hitaista aamuista ja myöhään valvotuista valoisista illoista - voi olla joskus vaikea luopua. Itselläni on kyllä jo sellainen tunne, että on mukava palata pitkän loman jälkeen töihin. Saa nähdä, millainen vuodesta tulee, kun siirryn uuteen tehtävään laaja-alaiseksi erityisopettajaksi. Ehkäpä kuulette siitä sitten myöhemmin.

     WP_20160731_12_34_02_Pro.jpg